MarkoCeder

Sulosiili

Sulo siilin brändi on hyvä ja yleisurheilukoulustaan palkittu !

Suomen Urheiluliiton yleisurheilugaalassa Keski-Uudenmaan Yleisurheilu valittiin vuoden 2013 yleisurheilukouluseuraksi. Palkinnon vastaanotti nuorisopäällikkömme Piia Jäntti. Hän organisoi seuramme toimintaa yhdessä toiminnanjohtajamme Ani Viherlinnan kanssa loistavasti. Tänään, olemme ylpeitä seuramme saavutuksesta ja palkinnosta.

IF yleisurheilukoulu liikuttaa vuoden aikana nelisensataa lasta noin 30 ohjaajan johdolla viidellä paikkakunnalla. Yleisurheilukoululle on tärkeää toimiä lähellä lapsia ja nuoria. Kun harjoittelu keskittyy oman kehon hallintaan ja monipuolisesti perustaitojen kehittämiseen, se mahdollistaa hyvän lajiharjoittelun ja useiden muidenkin lajien harrastamisen. KUY tekeekin hyvää yhteistyötä paikallisten liikuntaseurojen ja lajien kanssa.

Tänään osallistuimme Järvenpääläisten urheiluseurojen kanssa yhteistyöfoorumiin : koolle kutsujana oli Haukat ja mukana olivat myös Kipe 06, JäPS, Kehäkarhut ja SB-97. Jo ensimmäisessä palaverissa Järvenpään jäähallilla sovimme yhteistyön aloittamisesta - toteutamme yhteiset nettisivut, jossa tiedotamme yhteistyöstä ja luomme yhteistoiminnan ohjeistuksen. Kesäleirille 2014 osallistuvat nuoret valitsevat yhtenä päivänä vieraslajin, johon heidällä on mahdollisuus osallistua. Sovimme myös yhteistyöstä valmennuskoulutuksen osalta. Tavoitteena on tarjota järvenpääläisille lapsille ja nuorille laadukasta ja monipuolista liikuntaa seurayhteistyön avulla.

Tänään Gustavelundissa luennoinut hiihtoliiton puheenjohtaja Jukka-Pekka Vuori piti Blackbirdsin klubi-illassa urheiluseuroille luennon brändin luomisesta. Tilaisuudessa klubin isäntänä toiminut Pekka Raitala nosti esiin pakallisista urheiluseuroista esimerkkinä Keski-Uudenmaan Yleisurheilun hyvin profiloituneena ja hyvänä brändinä. Mielikuva seurastamme on siis hyvä. Seuran hallituksen ja kilpailu-/taloustoimikunnan edustaja otan viestin iloisena vastaan. Vapaaehtoistyötä teemme päivittäin ahkerasti; ja juuri lasten ja nuorten hyväksi.

Ohessa vastaanottamamme kunniakirja:

kunniakirja2

profiili4a.jpg
Roosanauha